Yhtenä Pohjoismaiden suurimmista urheilukalastuslasien toimittajista, jonka hinnat ovat alhaiset ja henkilökunta kokenutta, emme saa voittoa tarjoamalla maksuttomia palautuksia.
Sinulla on etäsopimuksia koskevan lain mukaan 14 vuorokauden ajan oikeus avokauppaan sekä täysi palautus- ja vaihto-oikeus. Peruutusoikeus tulee voimaan sinä päivänä, kun noudat pakettisi. Tuote on palautettava viimeistään 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun olet ilmoittanut käyttäväsi peruutusoikeuttasi.
Yksilöllisesti mukautettuja tuotteita, kuten linssejä vahvuuksilla näköongelmien korjaamiseen tai tuotteita, joiden pakkauksen sinetti on murrettu, ei voi palauttaa.
Sama koskee tilanteita, joissa tuotetta on käytetty.
Hinta palautetaan tuotteen saavuttua meille, lukuun ottamatta kustannuksia asiakkaan pyytämistä lisäpalveluista, kuten toimituksesta kotiin, pikatoimituksesta tai tavallisesta poikkeavasta kuljetusyrityksestä. Maksun palautus tapahtuu 14 vuorokauden sisällä. Jos suoritit maksun pankki-/maksukortilla, rahat palautetaan suoraan kortillesi. Jos käytit verkkomaksua, ne palautetaan tilillesi. Silloin maksun palautus näkyy tililläsi parin pankkipäivän sisällä siitä, kun suoritamme maksun. Mahdollinen rahtimaksu vähennetään palautettavasta summasta. Muokattu lasku lähetetään sähköpostiosoitteeseesi.
Huomaathan, että saatat menettää ostoksesi hinnan kokonaan tai osittain, jos tuotteen arvo on laskenut, koska:
• olet käyttänyt sitä
• se on vaurioitunut
• sitä on käsitelty virheellisesti
• olet poistanut alkuperäisen etiketin tms.
• tuotteen alkuperäinen pakkaus puuttuu tai on vaurioitunut
• olet puhdistanut tuotetta
• olet käsitellyt tuotetta enemmän kuin on tarpeen
• olet murtanut tuotteen sinetin/tarkastusmerkinnän.
• 1-3 arkipäivää
• Toimitus suoraan lähimmälle edustajalle
• Saatavilla koko maassa
Pakettisi lähetetään lähimpänä osoitettasi sijaitsevalle edustajalle. Huomaathan, että pienempien paikkakuntien edustajilla on joskus rajoitetusti ajoja, mikä voi vaikuttaa toimitusaikaan. Kun paketti on saapunut edustajalle, saat siitä ilmoituksen ja voit hakea pakettisi ruotsalaisen henkilöllisyystodistuksen ja lähetyksen numeron avulla.
Kun tilauksesi lähetetään varastoltamme, saat toimitusvahvistuksen sähköpostiosoitteeseesi. Toimitusvahvistus sisältää seurantalinkin, jota napsauttamalla voit seurata lähetystäsi. Jos et ole saanut ilmoitusta paketin saapumisesta mutta näet seurantalinkistä paketin saapunen edustajalle, voit hyvin noutaa paketin lähetyksen numerolla / seurantanumerolla ja henkilöllisyystodistuksella.
Lähetyksen noutamista varten tarvitset henkilöllisyystodistuksesi ja numeron, jonka löydät tekstiviesti- tai sähköposti-ilmoituksesta. Muista, että sinun on aina pystyttävä esittämään henkilöllisyystodistus pakettia noutaessasi. Paketin saa noutaa edustajalta ainoastaan henkilö, jonka nimi lukee paketissa. Lähetystä säilytetään postitoimipaikassa 14 vuorokautta, ennen kuin se palautetaan meille. Pidätämme oikeuden veloittaa rahti- ja käsittelykustannukset, jos pakettia ei noudeta. Huomaa siksi, että jos kadut ostostasi ja haluat palauttaa paketin, kannattaa yleensä noutaa paketti ja tehdä tavallinen manuaalinen palautus.
Toimitukset saattavat joskus pitkittyä, jos matkan varrella sattuu odottamattomia viivästyksiä.
Leech on pohjoismainen aurinkolasimerkki. Meiltä löydät täydelliset tuotteet kalastukseen ja muihin harrastuksiin veden äärellä.
c/o Bamatex, Box 1103
501 11 Borås
Företagsgatan 34, 504 64 Borås